18.11.1997

Oulun käräjäoikeuden tuomio 7.8.1996

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän ja asianomistajien syytteestä selvitetyksi, että M oli 24.6.1996 Iissä yksityisasunnossa tappanut A:n ampumalla häntä pienoiskiväärillä rintaan.

M:n kertoman mukaan A oli tullessaan hänen asunnolleen ollut raivoissaan ja uhannut tappaa M:n ja muut paikalla olleet. A oli huitonut taskustaan ottamallaan fileerausveitsellä. Sitten hän oli ottanut hallussaan olleilla M:n avaimilla asunnon lukollisesta asekaapista yksipiippuisen haulikon ja 25 panosta ja ampunut haulikolla kaksi tai kolme kertaa keittiön seinään. Ampuessaan A oli istunut keittiön pöydän ääressä. Toisella puolen pöytää olivat istuneet B ja T. A oli uhkaillut eniten T:tä, jonka lähelle oli osunut yksi laukaus.

Tällöin M oli hakenut asekaapista pienoiskiväärin ja tullessaan keittiöön kehottanut A:ta panemaan haulikon pois. A oli kuitenkin alkanut nostaa haulikkoa M:ää kohti, jolloin M oli ampunut A:ta kohti suunnaten aseen tämän ylävartaloon. Haulikon piippu oli tuolloin ollut lukittuna. Ampuessaan M oli ollut ainakin kahden metrin päässä A:sta. Aseen perä oli ollut hänen kainalonsa kohdalla irti olkapäästä. M oli joutunut katsomaan nopeasti sivusuuntaan aseen päältä pystymättä tähtäämään.

Haulikko oli sillä tavoin epäkuntoinen, että se laukesi piippua suljettaessa. A tunsi aseen ja osasi kuitenkin ladata sen aseen laukeamatta.

M:n käsityksen mukaan A olisi ampunut häntä, ellei M olisi ampunut tätä. Pienoiskiväärin laukaisuhetkellä haulikon piippu oli jo osoittanut M:ää lähes ylävartaloon. Ennen laukaisemista M oli kehottanut A:ta panemaan haulikon pois. Jos M olisi lähtenyt hakemaan apua muualta, A olisi voinut ampua B:n ja T:n. A oli ollut heistä voimakkain ja nopein.

B on todistajana kertonut, että A oli aikaisemmin samana päivänä erään ravintolan luona uhannut häntä fileerausveitsellä. M:n asunnolle tultuaan A oli riehunut veitsen kanssa uhkaillen M:ää vaatien asekaapin avainta. Tällöin B ja T olivat juosseet pakoon läheiseen metsään, mutta palanneet takaisin. A oli istunut keittiön pöydän ääressä kädessään haulikko. B ja T olivat menneet istumaan pöydän ääreen, jolloin A oli ampunut haulikolla laukauksen, joka oli osunut noin kymmenen sentin päähän T:stä ja osittain tuoliin, jolla tämä oli istunut. T oli siirtynyt istumaan kauemmaksi. A oli ampunut kaikkiaan kolme tai neljä kertaa suunnilleen samaan paikkaan. Laukausten välillä hän oli osoitellut heitä aseellaan ja uhannut, että nyt lähtee kaikki.

M oli kävellyt edestakaisin olohuoneessa ja käskenyt A:ta lopettamaan räiskimisen. M oli mennyt makuuhuoneeseen, ja sitten B oli nähnyt hänet jääkaapin kulmalla. M oli tähdännyt A:ta pienoiskiväärillä ase nostettuna kaulan korkeudelle. A oli tämän havainnut mutta silti ladannut haulikkoa. Kun haulikon piippu oli loksahtanut kiinni, M oli laukaissut pienoiskiväärin. Laukaisuhetkellä A:lla oli ollut haulikko sylissään ja hän oli ollut nostamassa piippua ylös. Ennen laukaisemista M ei ollut sanonut mitään.

B:n käsityksen mukaan A olisi ampunut häntä, jos hän olisi yrittänyt lähteä pois keittiöstä. He kaikki olivat olleet hengenvaarassa.

T on todistajana kertonut, että mennessään M:n asuntoon hän oli nähnyt A:n istuvan keittiön pöydän ääressä haulikko vieressään. Heti T:n istuuduttua pöydän ääreen A oli ampunut ensimmäisen kerran. A oli puhunut sekavia ja uhannut tappaa kaikki. Hän oli ampunut kaikkiaan kuusi laukausta, jotka olivat osuneet T:n oikealle puolelle seinään suunnilleen samaan kohtaan. Laukausten välillä A oli osoitellut häntä aseella ja ampunut sitten hänen viereensä. M oli yrittänyt sanoa A:lle, että tämä lopettaisi ampumisen.

T oli ollut selin keittiön oveen ja käärinyt sätkää eikä ollut nähnyt M:n tuloa. Ennen M:n ampumaa laukausta kukaan ei ollut puhunut mitään. Ampumishetkellä A oli ladannut haulikkoa ja saanut juuri patruunan sisään mutta ei ollut vielä sulkenut piippua. A:n katse oli suuntautunut haulikkoon eikä A ollut havainnut M:n tuloa.

T:n käsityksen mukaan A, joka oli ollut aivan sekaisin, olisi ampunut häntä selkään, jos hän olisi yrittänyt paeta.

K, joka oli tuntenut A:n noin kymmenen vuoden ajan, oli todistajana kertonut, että A oli vankilasta tulonsa jälkeen muuttunut äkäiseksi ja äkkipikaiseksi. K:n käsityksen mukaan A oli vankilassa ryhtynyt käyttämään huumaus- ja lääkeaineita. K oli nähnyt A:n pari päivää ennen tämän kuolemaa, jolloin A oli kertonut yrittäneensä saada M:ltä aseen ampuakseen itsensä.

Ruumiinavauslausunnossa oli todettu, että A:n kuolema oli aiheutunut vasemmalle rintakehälle kohdistuneesta ja vasenta keuhkoa, sydäntä ja rinta-aorttaa vaurioittaneesta luotiaseen lähilaukauksesta. Laukaus oli ammuttu piipun suusta laskettuna noin metrin etäisyydeltä. A:n veren alkoholipitoisuudeksi oli todettu 2.1 promillea, minkä lisäksi hänen elimistössään oli ollut rauhoittavia lääkeaineita ja kannabishuumausainetta.

Ruumiinavauksen suorittanut oikeuslääkäri oli todistajana kertonut, että ampumaetäisyys oli päätelty luodin sisäänmenoaukon mikroskooppitutkimuksessa ilmenneiden räjähdysainejäämien perusteella. Arvioitu metrin matka oli laskettu aseen piipusta, joskin 1,5 metrin etäisyys oli vielä mahdollisuuksien rajoissa.

Takavarikkopöytäkirjan mukaan keittiön pöydällä oli ollut patruunalaatikossa 21 haulikon savikiekkopatruunaa ja A:n taskussa kuusi patruunaa.

Pohjois-Suomen Viestipataljoonasta saatujen lausuntojen mukaan kyseinen haulikko oli todettu vialliseksi siten, että se laukesi ladattaessa, kun piippu suljettiin. Ase voitiin kuitenkin virittää myös siten, ettei se lauennut ennenaikaisesti.

Johtopäätöksinä käräjäoikeus on M:n myöntämisen, B:n ja T:n kertomusten sekä ruumiinavauslausunnon perusteella katsonut selvitetyksi, että M oli ampunut pienoiskiväärillä laukauksen, joka oli osunut A:ta vasemmalle rintakehälle ja vaurioittanut vasenta keuhkoa, sydäntä ja rinta-aorttaa, mistä oli aiheutunut A:n välitön kuolema.

M:n kertoman mukaan hän ei tuossa tilanteessa ollut pystynyt tähtäämään vaan hän oli suunnannut laukauksen piipun päältä katsoen. M, joka omisti useita aseita, oli tottunut aseenkäsittelijä ja tunsi aseiden tehon ja ominaisuudet. Ruumiinavauksen suorittajan mukaan laukaus oli tapahtunut aseen piipun suusta laskettuna korkeintaan puolentoista metrin etäisyydeltä. Kuultujen henkilöiden kertomukset ampumispaikasta verrattuna M:n keittiöstä otettuihin valokuviin eivät sulkeneet pois lähilaukauksen mahdollisuutta. B:n todistajankertomuksen mukaan M oli ennen laukausta tähdännyt normaalisti aseen ollessa kohotettuna kaulan korkeudelle.

Laukaistessaan aseen lähietäisyydeltä kohden A:n rintaa M:n oli täytynyt käsittää, että siitä varsin todennäköisesti seurasi kuolema. M oli siten suhtautunut A:n kuoleman mahdollisuuteen hyväksyvästi tai ainakin välinpitämättömästi. Näin ollen M oli tahallaan surmannut A:n.

A oli M:n asunnolle tullessaan ollut M:n, B:n ja T:n kertomusten mukaan sekavassa mielentilassa ja käyttäytynyt väkivaltaisesti. Tätä tuki todistaja K:n kertomus sekä ruumiinavauslausunnossa todettu A:n humalatila sekä lääke- ja huumausaineiden käyttö.

A oli uhannut tappaa paikallaolijat ja huitonut heitä kohden fileerausveitsellä. Istuessaan keittiön pöydän ääressä vastapäätä B:tä ja T:tä hän oli ammuskellut haulikolla seinään useita laukauksia. Yksi laukaus oli osunut lähelle T:tä osittain tuoliin, jolla tämä oli istunut. A:lla oli ollut edessään pöydällä 21 haulikon patruunaa. Välillä A oli osoitellut aseella B:tä ja T:tä ja laukaissut sitten T:n viereen. Vaikka laukaukset olivat osuneet samaan paikkaan, A:n aseen käsittely oli ollut holtitonta. T ja B olivat molemmat kokeneet tilanteen siten, että mikäli he olisivat yrittäneet paeta, A olisi ampunut heitä. A oli istunut selkä seinää vasten siten, että hän oli pystynyt tarkkailemaan kaikkia keittiössä olleita.

Tässä tilanteessa M oli hakenut aseen. Kertomansa mukaan M oli tullessaan aseen kanssa kehottanut A:ta panemaan haulikon pois, mutta tämä oli alkanut nostaa sitä häntä kohti. Tämän vuoksi hän oli ampunut kohti A:ta. Todistaja B oli samoin kertonut, että laukaisuhetkellä A:lla oli ollut haulikko sylissään ja hän oli ollut nostamassa piippua ylös.

Haulikko oli ollut siten viallinen, että se laukesi piippua suljettaessa, mutta se oli mahdollista ladata myös aseen laukeamatta. M ja B olivat molemmat kertoneet, että M:n laukaistessa pienoiskiväärin haulikon piippu oli ollut suljettuna. M:n mukaan A tunsi haulikon vian ja osasi ladata sen myös aseen laukeamatta. Sekä B:n että T:n kertoman mukaan A oli ennen M:n laukausta ehtinyt laittaa patruunan haulikon piippuun. Näin ollen oli ollut mahdollista, että haulikko oli ollut ladattu.

A:n mielentila ja tapahtumaolosuhteet huomioonottaen M:n oli hänen ampuessaan A:ta katsottava suojelleen itseään ja muita paikallaolleita A:n aloittamalta oikeudettomalta hyökkäykseltä ja siten toimineen hätävarjelutilanteessa.

Selvittämättä oli jäänyt, miten A oli saanut haltuunsa haulikon. B:n ja T:n käsityksen mukaan A:n uhkaukset olivat kohdistuneet heihin mutta M oli saanut vapaasti liikkua asunnossa. Tämän vuoksi M oli A:n estämättä voinut poistua keittiöstä makuuhuoneeseen noutamaan asetta. M oli myös päässyt aseineen noin kahden metrin päähän A:sta tämän sitä estämättä. Molemmat todistajat olivat kertoneet, ettei M ennen laukauksen ampumista ollut sanonut mitään. T:n käsityksen mukaan A ei ollut lainkaan havainnut M:n tuloa, vaan A:n katse oli suuntautunut haulikkoon. B:n mukaan M oli ehtinyt tähdätä aseella normaaliin tapaan.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että M oli ampuessaan lähietäisyydeltä A:ta suoraan rintaan tähdäten käyttänyt enemmän väkivaltaa kuin oli ollut A:n hyökkäyksen torjumiseksi välttämätöntä. Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi M:n rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin, 3 luvun 6 §:n ja 6 luvun 9 §:n 1 momentin nojalla hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta sekä samalla kertaa hänen syykseen luetuista kolmesta luvattoman laukauksen ampumisesta ja kahdesta huumausainerikoksesta yhteiseen 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 29.11.1996

Hovioikeus, jossa M haki muutosta, totesi, että A oli M:n ja todistajien kertomusten mukaan muuttunut kuolemaansa edeltäneinä aikoina äkäiseksi ja äkkipikaiseksi sekä käyttäytynyt humalassa aggressiivisesti. Ennen M:n asunnossa tapahtunutta ammuskelua A oli aikaisemmin illalla uhkaillut eri henkilöitä fileerausveitsellä erään ravintolan luona ja myöhemmin uudelleen M:n asunnolla. A oli ryhtynyt etsimään M:n asekaapin avaimia, jolloin B ja T olivat paenneet läheiseen metsään mutta palanneet jonkin ajan kuluttua. A:lla oli tuolloin ollut haulikko kädessään ja hän oli uhkaillut B:tä ja T:tä aseella. A oli ampunut käräjäoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin ainakin kolme laukausta, joista yksi oli osunut lähelle T:tä osittain tuoliin, jolla tämä oli istunut. Laukausten välillä A oli osoitellut aseella kaikkia paikallaolleita uhaten, että nyt lähtee kaikki. B:n ja T:n käsityksen mukaan A:n uhkaukset olivat kohdistuneet pikemminkin heihin M:n saadessa vapaasti liikkua asunnossaan.

Tässä tilanteessa M oli estääkseen ampumisen jatkumisen ja peläten A:n voivan myös toteuttaa uhkauksensa ampumalla kohti B:tä ja T:tä sekä mahdollisesti myös itseään, suojellakseen B:tä ja T:tä aloitetulta ja mahdollisesti itseään uhkaavalta A:n oikeudettomalta hyökkäykseltä, tahallaan surmannut A:n ampumalla häntä välikohtauksen aikana makuuhuoneen kaapista noutamallaan ja panostamallaan pienoiskiväärillä vasemmalle rintaan.

Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeuskin, että M näin menetellessään oli käyttänyt enemmän väkivaltaa kuin A:n hyökkäyksen torjumiseksi oli ollut välttämätöntä. Näillä perusteilla hovioikeus jätti käräjäoikeuden tuomion pysyväksi.

Perustelut

Harkitessaan, onko M:n teko tapahtunut hätävarjelutilanteessa, Korkein oikeus lausuu seuraavan.

A:n saavuttua M:n asunnolle T on riitaa välttääkseen poistunut sieltä läheiseen metsään. A on ruvennut uhkailemaan asunnossa olleita M:ää ja B:tä huitoen heitä kohti fileerausveitsellä. Yksi huitaisu on M:n kertoman mukaan mennyt aivan hänen kurkkunsa vierestä. A:n uhkailujen takia myös B on lähtenyt ulos T:n luo.

Arveltuaan A:n rauhoittuneen B ja T ovat palanneet M:n asuntoon ja menneet istumaan keittiön pöydän ääreen. A on myös istunut pöydän vieressä ja hänellä on ollut haulikko kädessään ja edessään pöydällä patruunalaatikko. Fileerausveitsi on niin ikään ollut pöydällä A:n ulottuvilla.

Pian B:n ja T:n takaisintulon jälkeen A on uhannut tappaa toiset paikallaolijat ja ryhtynyt ampumaan haulikolla. Tappouhkaukset ovat kohdistuneet erityisesti T:hen. Laukausten välillä A on uhkailujaan jatkaen osoitellut ladatulla haulikolla muita asunnossa olleita, mutta laukaukset hän on suunnannut lähellään istuneen T:n viereen seinään. Kaikkiaan laukauksia on T:n Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä ilmoittaman mukaan ollut neljä.

B ja T ovat kertoneet A:n olleen sekavassa mielentilassa. B:n mukaan A on lisäksi ollut raivoissaan. B on kertonut olleensa tilanteessa shokissa ja pelänneensä tosissaan A:n ampumista. B:n mielestä hän, M ja T olivat olleet hengenvaarassa ennen kuin M ampui A:n. T:n mukaan tilanne jähmetytti paikalleen ja hän oli pelännyt henkensä olevan vaarassa. B:n ja T:n kertoman mukaan ei ollut mahdollista yrittää ottaa A:lta haulikkoa pois tämän ladatessa sitä. B:n mielestä A:n mielentila oli sellainen, ettei asetta voinut koettaa ottaa häneltä. B:n mukaan yritys olisi johtanut siihen, että M:lle, T:lle tai hänelle olisi tapahtunut jotakin. T:n mukaan tilanne ei olisi selvinnyt puhumalla ja A:n edessä pöydällä ollut veitsi esti haulikon poisottamisyritykset. Sekä B että T ovat kertoneet olleensa siinä käsityksessä, että A ampuu heitä, jos he yrittävät pakoon.

Viimeinen A:n ampumista laukauksista on osittain osunut tuoliin, jolla T istui. Tämä on kertonut laukauksen osuneen tuolin selkänojaan hänen ollessaan sätkää kääriessään kumartuneena pöydän päälle. T:n mukaan tilanne kävi yhä hullummaksi ja laukaukset olivat kerta kerralta osuneet lähemmäksi häntä.

M on A:n uhkaillessa ja ampuessa haulikolla toistuvasti kehottanut tätä panemaan aseen pois. A:n laukaistua haulikon osittain kohti T:n tuolia M on mennyt makuuhuoneeseen, ottanut pienoiskiväärin siellä olleesta asekaapista, ladannut aseen ja tullut sen kanssa keittiöön. M on kertonut, että hän oli edellisenä syksynä saanut aseella uhkaamalla ja ilmaan ampumalla A:n rauhoittumaan ja estetyksi tämän tunkeutumisen asuntoonsa. M on kertonut hakeneensa pienoiskiväärin, jotta hän olisi saanut A:n antamaan haulikon pois. M:n ilmoittaman mukaan A oli havaittuaan hänen tulleen pienoiskiväärin kanssa keittiöön ruvennut nostamaan haulikkoa M:ää kohti ja se oli M:n laukaistessa aseensa osoittanut melkein M:n ylävartaloon. M on sanonut A:n ilmeen olleen sellainen, että tämä aikoi käyttää asetta. M on kertonut, ettei hän ollut ehtinyt tähdätä mihinkään erityiseen osaan A:n ylävartaloa ennen laukaisuaan ja että hän oli laukaissut aseensa viime hetkellä ennen kuin A olisi ampunut häntä haulikolla.

Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan hätävarjelu on kysymyksessä muun muassa silloin, kun joku suojellakseen itseään tai toista aloitetulta tai kohta päätä uhkaavalta oikeudettomalta hyökkäykseltä on tehnyt sinänsä rangaistavan teon, joka on ollut hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön.

Kysymyksessä olevassa tilanteessa asunnossa olleet M, B ja T ovat A:n uhkailujen, hänen mielentilansa ja hänen ampumiensa laukausten johdosta olleet todellisessa hengenvaarassa. M on useita kertoja kehottanut A:ta panemaan aseen pois. Tilanne on T:n kertoman mukaan koko ajan muuttunut entistä uhkaavammaksi. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon M:n uskottavana pidettävän kertomuksen siitä, että hän oli edellä mainitussa aikaisemmassa tilaisuudessa saanut aseella uhkaamalla A:n rauhoittumaan, M:llä on ollut perusteltu syy hakea ladattu pienoiskivääri.

Riidatonta on, että A:lla ollut haulikko on ollut ladattu ennen M:n ampumaa laukausta. B on kertonut A:n nostaneen haulikkoa M:ää kohti. Korkeimmassa oikeudessa B on sanonut aseiden piippujen olleen vastakkain M:n laukaistessa. T on Korkeimmassa oikeudessa kertonut haulikon piipun kolahtaneen pöydälle, kun A oli M:n laukauksen johdosta kaatunut sivulle. Nämä kertomukset vahvistavat M:n ilmoitusta siitä, että haulikon piippu ehti ennen pienoiskiväärin laukausta nousta osoittamaan melkein hänen ylävartaloonsa. M:n ja A:n välimatka on ollut sellainen, että A olisi halutessaan varmasti osunut haulikolla M:ään. A:n mielentilan ja edellä kuvattujen olosuhteiden perusteella M:llä ei ole A:n laukauksen estämiseksi ollut muuta vaihtoehtoa kuin ampua A:ta. Tilanne on kehittynyt niin nopeasti, ettei M:llä ole ollut aikaa tähdätä laukaustaan. M:n teko on siten ollut rikoslain 3 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön.

Edellä sanotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo M:n suorittaneen teon hätävarjelutilanteessa. Rikoslain 3 luvun 6 §:n nojalla häntä ei ole tuomittava teostaan rangaistukseen. Näin ollen ei ole tarpeen antaa lausumaa M:n muista vaatimuksista.

Lainkohdat

Rikoslaki 21 luku 1 § 1 ja 3 luku 6 §

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Syyte hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta hylätään ja M vapautetaan hänelle siitä tuomitusta rangaistuksesta.

M:n syyksi luetuista tuomiolauselman kohdissa 2-6 tarkoitetuista kolmesta luvattoman laukauksen ampumisesta ja kahdesta huumausainerikoksesta M tuomitaan yhteiseen 60 päiväsakon sakkorangaistukseen eli, kun päiväsakon rahamääränä pidetään 20 markkaa, maksamaan sakkoa 1 200 markkaa. Rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla hovioikeuden tuomiosta ilmenevä vapaudenmenetys katsotaan rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Korkeimman oikeuden antama täytäntöönpanokieltoa koskeva määräys raukeaa.